Tulen kaiku 4/15

Mitään ei tapahtunut. Hän puhalsi uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan. Sitten hänen piti pitää pieni tauko huimauksen vuoksi. Ja hän puhalsi ja puhalsi, vielä, vielä--

Ja pieni, yksinäinen liekki työntyi esiin mustista hiilistä. Roin puhalsi uudestaan, liekki kasvoi ja sai seuraa. Hän puhalsi, eikä tuli enää kasvanut.
"Se riittää", kuului ääni tuolista. "Se ei tänään enää pala paremmin."
Roin nousi, kiersi valtaistuimen etupuolelle ja jäi kohteliaan matkan päähän tulleiden Harrin ja Mishan rivin jatkoksi. Hän painoi katseensa kuninkaan jalkoihin, kuten tapoihin kuului. Kuninkaalla oli huopatossut.

"No, Tuleenpuhaltaja, mitä asianne koskee?" kuningas kysyi ystävällisesti. Roinista se kuulosti lähinnä muodollisuudelta, mutta ei kuningas voinut tietää enemmän kuin antoi ymmärtää.
"Talven kuningas, olemme", Roin aloitti, mutta vaikeni kuninkaan nostettua sormensa pystyyn.
"Tuleenpuhaltaja, olet käsittääkseni viettänyt jonkin verran aikaa yhdessä Roshuan kanssa", kuningas sanoi, ja vaikka se ei ollut kysymys, Roin nyökkäsi. "Kutsut minua Talven kuninkaaksi. Kutsuuko hän?"
Roin mietti lyhyen hetken. Hän ei ollut ajatellut asiaa aiemmin.
"Ei, ei hän kutsu. Hän kutsuu teitä kuningas Talveksi."
"Aivan. Te kutsutte minua Talven kuninkaaksi, sillä niin te olette oppineet. Minua kutsutaan muualla monilla nimillä: Talvikuningas, Pakkasukko, Huurteen herra, Talven kuningas. Mutta ne ovat kaikki väärinymmäryksiä. On totta että olen kuningas, ja on totta että valtakuntani on nimeltään Talvi. Mutta me emme ole erilliset. Minä olen valtakuntani. Minä en ole Talven kuningas vaan kuningas Talvi, sillä se on minun nimeni."
Harr ja Misha katsahtivat toisiinsa.
"Minä kyllä hallitsen valtakuntaa, jonka nimi on Talvi. Mutta sen nimi on Talvi, koska hallitsen sitä. Ymmärrätkö?”
"Luulen niin", Roin vastasi.
"Hyvä. Mitä asianne koskee?"

"Kuningas Talvi", Roin aloitti uudestaan Harrin pyöritellessä silmiään, "jokainen meistä toivoisi voivansa pyytää teiltä lahjaa. Jokainen meistä puhuu omasta puolestaan, ja jokaisen toive on riippumaton muista. Tulimme yhdessä sillä sattumukset ajoivat meidät yhteen jo kauan sitten, mutta emme ole toisillemme velkaa, emmekä kosketa toistemme lahjoja."
Kuningas Talvi löi kätensä yhteen yllättävän vetreästi.
"Hyvä", hän huudahti. Ääni oli hauras mutta pirteä. "Tänään kuulen sinun toiveesi. Huomenna, kun voin paremmin mikäli Tuli suo, kuulen sinun toiveesi", kuningas sanoi ja osoitti Mishaa.

Harr liikehti kärsimättömästi.
"Mietit, miksi en maininnut sinua", kuningas sanoi ja katsahti Harriin. "On kolmenlaisia toiveita lahjoista. Sellaisia, joita en voi toteuttaa. Sellaisia jotka voin toteuttaa. Ja sellaisia joita en halua toteuttaa, tai joiden toteutumiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa. Sinun toiveesi on kolmatta lajia."
Harr puristi kätensä nyrkkiin. Kuningas huokasi.
"Minä kuulen toiveesi ylihuomenna, Harr Berinpoika. Nyt, sinä ja Misha voitte odottaa tuolla", kuningas sanoi ja osoitti salin ovien läheisyydessä olevaa pöytää, "sillä välin kun kuulen Roinin lahjatoiveen. Roshua, noudatko heille olutta ja poroa. Oletan, että yötalon Marje antoi mukaanne muuta syötävää."
Kolme matkalaista vilkuili toisiinsa.
"Tehän sanoitte, että jokainen puhuu omasta puolestaan", kuningas sanoi, "ja että jokaisen toive on riippumaton muista."
"Kuningas", Misha sanoi hiukan arastellen, "emme ihmettele sitä että erotatte meidät sivuun. Ihmettelemme miten tiedätte nimemme. Viima olisi voinut kertoa ne, mutta edes hänelle Harr ei kertonut koko nimeään."
Kuningas naurahti, ja Viima poistui ovesta.
"Voi Misha Keskiyö Sumusaarilta", kuningas sanoi ja nojautui eteenpäin, "etkö sinä muista lapsuudestasi miten se menee? Kuningas Talvi näkee ja kuulee kaiken."

Roin oli kuninkaan pyynnöstä nostanut itselleen tuolin valtaistuimen viereen. He istuivat vinosti toisiaan kohti, Roin ja vanhus.
"Uni on aina sama", Roin kertoi. "Istun oudossa paikassa, jonkinlaisessa tavernassa varmaankin. Ihmiset ovat pukeutuneet oudosti, eri tavalla kuin missään missä olisin käynyt. Eikä valoina ole tuli tai kimil-kiteiden hehku, vaan kirkkaampia hohtavia tankoja ja lasipalloja. Minä yritän kirjoittaa viestiä, nuori emäntä tarjoilee minulle juotavaa tai vaihtaa muutaman sanan, sisään tulee seurue jotka siirtyvät viereiseen huoneeseen. Ennen pitkää kaikki alkaa alusta. Aina samoin, mutta joskus alkaen eri kohdasta, loppuen eri kohtaan. Kirjoitan useita viestejä mutta yhtä en saa kirjoitettua. Joskus tuntuu, etten ole pöydässä istuva mies, vaan joku muu joka seuraa tapahtumia. Joskus näen ne kuin hänen silmillään."
Vanhus kuunteli kiinnostuneena ja miettiväisenä.
"Ja sinä haluaisit tietää, mistä unissasi on kysymys?"
"Ei", Roin kivahti mutta pahoitteli nopeasti purkaustaan. "Tarkoitan, haluan päästä niistä eroon. Pelkään nukahtaa tietäessäni lohduttoman unen palaavan. Sillä joka kerta se palaa, ja joka kerta se on lohduton. Mies unessani on hyvin väsynyt, hyvin toivoton. Ja se tarttuu minuun. Kun tänä aamuna heräsin yötalon vuoteesta, tunsin vartaloni levänneen, tunsin olevani levännyt. Mutta mieleni oli maassa, sillä mieleni ei saa levätä. Minä haluan eroon näyistäni. Se on lahja jota sinulta pyydän: että uni loppuisi."
Vanhus huokasi syvään.
"Sitä minä en sinulle voi valitettavasti antaa. Ne eivät ole unia. Sinun elämäsi on nyt yhteydessä tuohon toiseen mieheen ja hänen elämäänsä, jollain käsittämättömällä tavalla ajan ja maailmojen halki. Minä en voi antaa sinulle tätä lahjaa. Mutta minun pitää miettiä asiaa."

Kuningas yskäisi. Ensin kerran, sitten toisen, ja sitten yskänpuuska otti vanhuksen valtaansa. Hän puristi Roinin kättä. Köhinä kaikui salissa. Salin ovi tempaistiin auki ja Viima syöksyi sisään ja kuninkaan luo.

"Roshua", kuningas yritti sanoa mutta yskä ravisteli tämän heikkoa ruumista. Nainen kaivoi taskustaan pienen kangaspussin, repäisi pussia kiinni sitovan nauhan solmun auki hampaillaan ja levitti pussin suun kuninkaan suun eteen. Yskösten välissä kuningas veti ilmaa niin syvään kuin pystyi, ja pikku hiljaa yskiminen loppui ja jäljelle jäi vain vinkuva ja rahiseva hengitys. Viima sitoi pussin ja työnsi sen takaisin vyölleen. Pussin yrttien tuoksu tavoitti viimein Roinin. Neilikkaa, inkivääriä, kanelia. Kaiken alla jokin muu.
"Tiedätkö mikä ensi yönä on?" kuningas kysyi Roinilta.
"Sydäntalven yö. Pisin yö. Ellen laske väärin Talven pimeydessä tekemämme matkan päiviä."
"Oikein. Se on täällä Talvessa aivan erityinen yö. Tänne tulee muutamia nuoria alhaalta kylästä. Talven lapsia. He vartioivat tuliani. Haluaisin että auttaisit heitä, jos se sinulle sopii."
Roin nyökkäsi.
"Hän? Et voi", Viima aloitti kiivaasti, mutta kuningas Talvi nosti sormensa pystyyn.
"Roshua. Sinä autat häntä valmistautumaan yöhön. Ja vasta sitten tulet auttamaan minua. Tiedät että ensi yöstä tulee raskas."
Kuningas selvitti kurkkuaan rohisten. Viima nyökkäsi.
"Nyt, palatkaa Talvikylään. Roin, odotan sinun tulevan nuorten mukana illansuussa. Misha, tule takaisin huomenna. Ja Harr... jos kaikesta huolimatta haluat pyytää minulta lahjaa, tule takaisin ylihuomenna. Toisena päivänä Sydäntalven jälkeen."

Roin, Misha ja Harr seisoskelivat tasanteella iltapäivän pimeydessä odotellen Viimaa, joka oli taluttanut kuninkaan eteisen toisesta pienemmästä ovesta. He katselivat alhaalla kimmeltävää Talvikylän valomerta. Harr potki kiukustuneesti kaidemuurin juurta.
"Ei halua toteuttaa toivettani", hän mutisi. "Rääsyläisten kuningas, kuten sanoin. Hän ei edes tiedä vielä, mutta ei halua."
"Kyllä hän tietää", Misha sanoi vaitonaisesti. "Hän tietää kaiken. Muistan sellaisen tarinan lapsuudestani. Talven kuningas tietää kaiken. Hänellä on tarkkailijoita kaikkialla, näkee oletko ollut kiltti vai tuhma. Ja tuhmat lapset hän vie kauas pohjoiseen, Talven valtakuntaan, ja siellä heistä tulee Talven poikia ja tyttäriä. Hän tietää mitä aiot toivoa."
"Ei hän tiedä", Harr väitti varmana. "Sillä se mitä aion häneltä kysyä, ei ole toive. Pelkkä pyyntö. En toivo, sillä olen varma, että hän tietää reitin Yöhön Hänen luokseen."

Roin oli vaitonainen. Lopulta hän puhui hiljaksiin.
"Minun toivettani hän ei voi toteuttaa. Niin hän sanoi. Lupasin tulla yöksi tulivahdiksi. Kävi miestä niin sääliksi. Mutta minä luulen, ettei hänellä ole kykyä toteuttaa toiveitamme. Hän tietää asioita, mutta en usko että hän pystyy auttamaan meitä. Ehkä Misha voi huomenna yrittää."
Ovi heidän takanaan avautui, vain sen verran raolleen että Viima mahtui työntymään siitä ulos. Nainen katsoi että toiset olivat huomanneet hänen tulleen ja jatkoi sitten suoraa päätä rinteeseen laskeutuville portaille. Kolmikko asteli hänet kiinni ja yhdessä he lähtivät kohti Talvikylää.
"Kuningas on kovin huonona", Roin sanoi osaaottavasti. Hän oli nähnyt kuinka hellästi ja tottuneesti Viima kohteli vanhaa miestä.
"On. Ei se onneksi kestä enää kauaa", Viima sanoi alakuloisesti. "Meillä on tehtävää tänään ennen iltaa, sinulla ja minulla, eikä aikaa ole paljoa."
"Niin, tulivahdiksi. Miksi hän minut sinne haluaa, jos siellä on jo muitakin? Lapsia?"
Viima käännähti Roinin luo, tarttui tätä takin rintamuksesta ja aikoi selvästi kivahtaa jotain. Sitten hän tuli toisiin aatoksiin. Hän henkäisi, irrotti otteensa ja virnisti.
"Ole otettu, Tuleenpuhaltaja", Viima sanoi ja lähti astelemaan portaita alas. "Sinusta tuli juuri kaksitoistakesäinen."